Mobiilimaksamisen suosio kasvaa – suomalaiset kokevat sen turvalliseksi ja 74 % on käyttänyt mobiililaitettaan maksamiseen

  • Visan vuosittaisen Digital Payments Study -kyselyn tulosten perusteella näyttäisi siltä, että myös pankkiasioiden hoitaminen on suosittua, sillä 62 % suomalaisista vastaajista kertoo käyttävänsä mobiililaitettaan pankkiasioiden hoitoon
  • Kuluttajat kokevat mobiilimaksamisen turvallisemmaksi kuin aiemmin, ja 54 % suomalaisista kertoo mobiilimaksamisen olevan kätevämpää kuin vuosi sitten
  • 87 % suomalaisista milleniaaleista arvioi maksavansa mobiililaitteellaan säännöllisesti vuoteen 2020 mennessä

HELSINKI, 29. syyskuuta 2017: Visa (NYSE: V) on julkistanut vuosittaisen Digital Payments Study[i] -kyselytutkimuksensa tulokset. Tutkimus toteutettiin kesä-heinäkuussa yhteistyössä Populuksen kanssa, ja sen tavoitteena on selvittää kuluttajien digitaaliseen maksamiseen liittyviä tottumuksia lähimaksamisesta verkko-ostosten tekemiseen sekä asenteita yksityisyyttä ja turvallisuutta kohtaan. Lähimaksamisen suosio on kasvanut huomattavasti viime vuosien aikana, ja nyt suomalaiset ovat alkaneet omaksua mobiilimaksamisen muiden eurooppalaisten ohella. Mobiililaitteiden käyttäminen budjetoinnissa, pankkiasioiden hoitamisessa sekä rahan siirtämisessä on yleisempää kuin koskaan aiemmin, ja 62 % suomalaisista käyttää mobiililaitettaan taloudenhallintaan, laskujen sekä päivittäisten ostosten kuten parkkimaksujen maksamiseen.

SUOMALAISET JA MUUT EUROOPPALAISET OVAT OMAKSUNEET MOBIILIMAKSAMISEN

Digitaalisten maksutapojen lisääntyminen rohkaisee kuluttajia löytämään omaan elämäntapaansa sopivimman ratkaisun. Digital Payment Study[i] -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten ja muiden eurooppalaisten digitaalisen maksamisen tottumuksia. Tutkimuksen tulosten mukaan näyttäisi siltä, että lähes kolme neljäsosaa (74 %) suomalaisista on jo kokeillut mobiilimaksamista, ja 51 % suomalaisista maksaa jokapäiväisiä ostoksiaan mobiililaitteella, kuten älypuhelimella tai tabletilla.

Muita kyselytutkimuksen keskeisimpiä tuloksia:

  • Lähes kaksi kolmasosaa (62 %) tutkimukseen vastanneista suomalaisista tarkistaa tilinsä saldon pankin mobiilisovelluksen avulla tai käyttävät muita sovelluksen palveluita. Vuonna 2016 toteutettuun kyselyyn vastanneista suomalaisista 42 % kertoi käyttävänsä mobiilipankkisovellusta.
  • 74 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista on käyttänyt digitaalista lompakkoa, tallettanut korttitietonsa jollekin verkkosivustolle tai käyttänyt mobiilimaksupalvelua. Viime vuonna samaan kyselyyn vastanneista suomalaisista 58 % kertoi käyttäneensä jotakin näistä.
  • Suomalaiset kuluttajat kokevat rahan siirtämisen mobiililaitteellaan kätevämmäksi kuin aiemmin, ja 35 % tekee mobiililaitteellaan ostoksia.
  • Suunnilleen yhtä moni kyselyyn vastannut suomalainen (36 %) siirtää mobiililaitteellaan tai tabletillaan rahaa ystävilleen ja perheenjäsenilleen

“Tämän vuoden Digital Payments Study -kyselyn tulosten perusteella näyttäisi siltä, että kaikenikäiset suomalaiset aikuiset ovat omaksuneet mobiilimaksamisen ja erityisesti pankkipalvelujen käytön mobiililaitteella, ja nämä yleistyvät jatkuvasti”, sanoo Vesa Tukonen, Maajohtaja, Suomi ja Baltia, Visa.

”Mobiilimaksaminen ei siten ole enää vain diginatiivien trendi, vaan siitä on tulossa osa arkeamme. Olemme innoissamme kyselyn tuloksista sekä siitä, miten innokkaalla ja varmalla otteella suomalaiset kuluttajat ovat alkaneet käyttää uusia maksutapoja, omaksuen digituotteita ja palveluita, jotka sopivat heidän aktiiviseen elämäntapaansa”, Tukonen jatkaa.

MOBIILIMAKSAMISEN TEKNOLOGIAA YMMÄRRETÄÄN PAREMMIN – TOKENISAATIO AUTTAA VÄHENTÄMÄÄN TURVALLISUUTEEN JA YKSITYISYYTEEN LIITTYVIÄ HUOLIA

Kyselytutkimuksen tulosten perusteella näyttäisi siltä, että mobiilimaksamisen suosio on kasvanut, sillä se koetaan aiempaa tutummaksi. Viime vuonna 32 % kyselyyn vastanneista suomalaisista sanoi, että he eivät tee maksuja mobiililaitteellaan, sillä eivät koe tuntevansa mobiilimaksuteknologiaa tarpeeksi hyvin. Tänä vuonna samaa sanoi enää 17 % suomalaisista. Visa-kortilla tehdyt mobiilimaksut suojataan Visan tokenisaatiopalvelun avulla. Tämätarkoittaa, ettämaksukortintiedotsalataankorvaamallanemobiilisovelluskohtaisellatokenilla.

“Kuluttajan arjessa tokenisaatio voisi näkyä esimerkiksi siten, että vaikkapa fyysisen maksukortin kadotessa älypuhelimeen ladatussa mobiilisovelluksessa oleva saman kortin token olisi edelleen käyttökelpoinen maksuväline. Kortin katoamistilanteessa siis mobiilisovelluksen avulla voi edelleen suorittaa esimerkiksi välttämättömät ruokaostokset uuden kortin saapumista odottaessa. Digitaalisen maksamisen turvallisuuden näkökulmasta maksutietojen tokenisointi on pikemminkin edellytys kuin vaihtoehto”, Vesa Tukonen selittää.

SUOMALAISET OVAT TARKKOJA SIITÄ, KENELLE JAKAVAT HENKILÖKOHTAISIA TIETOJAAN

  • Vaikka ihmiset jakavat yksityiselämästään tietoa sosiaalisessa mediassa, kyselyyn vastanneet suomalaiset näyttävät olevan tarkkoja siitä, mille tahoille jakavat maksukortti- tai pankkitietojaan.
  • Suomalaiset näyttäisivät kyselyn tulosten perusteella luottavan eniten perheenjäseniinsä (48 %), pankkeihin (43 %) ja valtion virastoihin (39 %).
  • 84 % suomalaisista ilmaisi kokevansa arkaluonteisten tietojensa jakamisen sosiaalisessa mediassa epämukavaksi, ja 70 % suomalaisista ei jaa pankki- tai maksukorttitietojaan sosiaalisille verkostoilleen.
  • Yli puolet suomalaisista kyselyyn vastanneista suomalaisista kertoi jakavansa mielellään biometrisia tietojaan pankkien (61 %) ja valtion virastojen (60 %) kanssa
  • 36 % suomalaisista ei jakaisi biometrisia tietojaan sosiaaliselle verkostolleen.

[i] Lähde: Digital Payments -tutkimus, jonka toteutti Visan toimeksiantona Populus. Tutkimus
toteutettiin kesä-heinäkuussa 2017, ja siihen osallistui kuluttajia 22:sta Euroopan maasta: Itävalta, Belgia, Bulgaria, Tshekki, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Israel, Italia, Alankomaat, Norja, Puola, Portugal, Slovakia, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Turkki sekä Iso-Britannia. Tutkimuksen kokonaisotanta oli 42 308 kuluttajaa, ja siihen vastasi noin 2000 kuluttajaa jokaisesta maasta.

# # #

Yhteystiedot:

Olli Ollila, Pilgrim
+358 40 589 7754
olli.ollila@pilgrim.fi

Visa Press Office, Lontoo
+44 (0)20 7795 5336
europeanmedia@visa.com

Twitter: @VisaEuropeNews
Verkkosivut: www.visaeurope.com

Visa Inc. yhtiönä

Visa Inc. (NYSE: V) on mailman johtava digitaalisen maksamisen yhtiö. Missionamme on tuoda
yksilöiden, yritysten ja talouksien käyttöön innovatiivisin, luotettavin ja turvallisin maksamisen
maailmanlaajuinen verkosto. Edistyksellinen ja globaali prosessointiverkostomme VisaNet tekee maksamisesta turvallista ja luotettavaa ympäri maailman, ja pystyy käsittelemään yli 65 000 tapahtumaviestiä sekunnissa. Yhtiömme päämääränä on tuottaa innovaatioita, jotka tukevat uudenlaista kaupankäyntiä millä tahansa laitteella, ja ovat siten kantava voima käteisettömän tulevaisuuden saavuttamisessa kaikille, paikasta riippumatta. Samalla kun maailma siirtyy analogisuudesta kohti digitaalisuutta, Visa soveltaa brändiämme, tuotteitamme, ihmisiä, verkostoa sekä mittakaavaa muovatakseen tulevaisuuden kaupankäyntiä. Lisätietoa osoitteista www.visaeurope.com, Visa Vision -blogista (http://vision.visaeurope.com) tai Twitteristä @VisaInEurope.