Visa osti Earthportin

  • Earthport on yli 200 maassa toimiva kansainvälisten maksupalveluiden välittäjä.
  • Kaupan ansiosta Visan asiakkaat voivat käyttää korttiaan rahan lähettämiseen ja vastaanottamiseen pankkitililtä missä päin maailmaa tahansa. Tähän saakka Visalla on ollut mahdollista suorittaa rahansiirtoja vain Visan omien korttien välillä.
  • Tilisiirtoja tehdään vuosittain 80 biljoonan dollarin edestä. Rahan siirtäminen on tällä hetkellä monimutkaisempaa ja hitaampaa kuin sen tarvitsisi ollakaan, ja rahalla voi kestää jopa päiviä rekisteröityä määränpäähänsä.
  • Visan Earthport-kaupan myötä esimerkiksi monet palkanmaksuun ja kansainvälisiin yksityisten tai yritysten välisiin tilisiirtoihin liittyvät tilanteet muuttuvat sujuvammiksi. Esimerkiksi yritys, joka työllistää ihmisiä eri maissa, ja jonka palkanmaksu pitää hoitaa paikallisella valuutalla, joutuu vielä tyytymään kalliisiin, hitaisiin ja vanhanaikaisiin tilisiirtoihin. Visan ja Earthportin yhdistettyä voimansa riittää, että käyttää yhtä verkostoa, jonka kautta kumppaneille ja työntekijöille voi maksaa turvallisesti ja nopeasti, paikasta riippumatta.

Liitteenä englanninkielinen PDF-tiedote 

Visa Inc. yhtiönä

Visa Inc. (NYSE: V) on maailman johtava digitaalisen maksamisen yhtiö. Missionamme on tuoda yksilöiden, yritysten ja talouksien käyttöön innovatiivisin, luotettavin ja turvallisin maksamisen maailmanlaajuinen verkosto. Edistyksellinen ja globaali prosessointiverkostomme VisaNet tekee maksamisesta turvallista ja luotettavaa ympäri maailman, ja pystyy käsittelemään yli 65 000 tapahtumaviestiä sekunnissa. Yhtiömme päämääränä on tuottaa innovaatioita, jotka tukevat uudenlaista kaupankäyntiä millä tahansa laitteella, ja ovat siten kantava voima käteisettömän tulevaisuuden saavuttamisessa kaikille, paikasta riippumatta. Samalla kun maailma siirtyy analogisuudesta kohti digitaalisuutta, Visa soveltaa brändiämme, tuotteitamme, ihmisiä, verkostoa sekä mittakaavaa muovatakseen tulevaisuuden kaupankäyntiä. Lisätietoa osoitteista www.visaeurope.com, Visa Vision -blogista (vision.visaeurope.com) tai Twitteristä @VisaInEurope.